Perjantaina tuli täyteen 42 vrk astutuksesta. Sen kunniaksi – tai ehkä tuurilla – onnistuimme tekemään tekemään hieman pidemmän lenkin jäällä. Ilmakin suosi.
Rannasta pois päin lähteminen arvelutti, mutta kyllä se perässä kuitenkin tuli 🙂Kun saari oli kierretty, siirtyi mammakoira johtotehtäviin perässä kulkemisen sijaan
On raskasta olla raskaana, ainakin Rorin mielestä. Ruoka maittaa paremmin kuin lenkkeily, mutta kuntoakin pitäisi saada pidettyä yllä, joten ihan yksipuolisella päätöksellä ohitamme niitä kotiin päin vieviä polunpäitä lähes joka lenkillä.
Tänään oli 40. tiineysvuorokausi, joten aamu aloitettiin Axilurilla, kuten pari seuraavaakin päivää. Pentulaatikko odottaa kokoamistaan siihen asti kunnes operaatio ”kämpän organisointi” tuottaa sille riittävän tilan. Puuhaa siis riittää.
Kun näitä pentuja laitettiin alulle tammikuun vesisateessa 13. päivä perjantaina, pelkäsin jo pahinta… Mutta niin vain saatiin koiranalkuja aikaiseksi. Tänään kävimme Rorin kanssa ultrassa ja näyttää siellä olevan pentusia muillekin kuin minulle. Päivitän lisätietoja pentueesta pian.
Marraskuun toiseksi viimeinen viikonloppu kului rally-kokeissa. Lauantaina oli joukkuepiirinmestaruudet, mutta onneksi alokasluokka oli vuorossa viimeisenä, joten väkeä ei paikalla ollut ihan niin paljon kuin aiemmin päivällä. Rata tuntui tutustuttaessa mukavalta ja yhteistyö Rorin kanssa toimi myös. Rata sujui ilman ensimäistäkään ongelmaa ja onnistuminen kasvatti onnistumista. Tuloksena 100 pistettä, jolla sijoituimme toiseksi. Joukkue ei pärjännyt, vaikka molemmat sadan pisteen koirat olivat samassa LPKY2-joukkueessa, koska kakkosjoukkueen ylempien luokkien koirat eivät saaneet tulosta.
Sunnuntaina kisattiin yksilöpiirinmestaruuksista ja sen lisäksi MES-luokalta yli jääneet paikat oli varattu ALOlle. Ja koska PM, ALO oli taas viimeisenä. Osa kokeeseen ilmoittautuneista oli saavuttanut RTK1:n jo lauantaina ja osa jäi kotiin kelin takia, joten luokka oli pieni. Rata tuntui helpolta ja oma keskittymiseni ei ehkä ollut yhtä hyvä kuin lauantaina. Niinpä 5-kyltillä Rori pysähtyi kesken kierron ja seuraavan kyltin eteenistuminen ei onnistunut lainkaan. Uusin tehtävän, jolloin se sujui moitteetta. Uusimiseen lähdettäessä Rori onnistui loikkaamaan hihnan yli, joten ohjasin sitä loppuradan niin, että hihna kulki sen vatsan alta. Eipä tullut ainakaan hihnan kiristymisiä, kun kiristymisen määritelmä on se, että hihnan lukko nousee vaakatason yläpuolelle… Loppurata meni hyvin ja tulokseksi jäi 94 pistettä. Sillä ei sijoittunut, mutta saimme kuitenkin tuomarin palkinnon ja koulutustunnuksen RTK1
Jälkeen päin tulin ajatelleeksi, että saatoin jopa käyttää sekä kierrossa, että eteentulossa väärää käskyä, jonka vuoksi Rori oli epävarma. Käytän molemmissa liikkeissä Rorille eri käskyä kuin Renalle ja Raskalle, joten saatan hyvinkin itse taantua koejännityksessä…
Sunnuntailta saimme muistoksi myös kuvia. Kuvaajana Laura Seppä.
Sitähän saa, kun maksaa koiran ilmoittautumisen BH-kokeeseen, vaikka se on paikan kysymisen ja vahvistamisen välillä esittänyt totaalista kurittomuutta treeneissä. Ainakin, kun se koira on Rori. Maksoin kuitenkin ja lähetin ilmoittautumisen vajaa kaksi viikkoa ennen koetta.
Ensimmäisen viikon näin sitten mielessäni kaikki ne mahdolliset ja mahdottomat kauhukuvat siitä, mikä voisi mennä kokeessa pieleen. Rori oli vieläpä kovin avulias näiden mielikuvien ehdottamisessa, koska ilmeisesti omaa päätä alkoi vanne kiristää ja se näkyi heti koirassa.
Koetta edeltävällä viikolla olin sitten jo käynyt rakentavaa kehityskeskustelua itseni kanssa ja yhteistyö kentällä alkoi taas sujua. Torstaina teimme vielä kokeenomaisen paikallaolon toisen koiran suorittaessa BH-kaavion ja sekin onnistui mainiosti. Alkoi tuntua siltä, että koe saattaisi sujua jopa hyvin!
Koska oma seuramme ei järjestänyt tänä syksynä koetta, matkustimme pääkaupunkiseudulle EPK:n järjestämään kokeeseen. Koe oli sunnuntaina ja matkustimme Nurmijärvelle jo perjantaina iltapäivällä – tosin Talinhuipun kautta, koska tottisosuus pidettäisiin siellä. Paikka oli minulle tuttu, Rorille ei. Muistoissani kenttä oli muuttunut tasaisemmaksi ja paremmin hoidetuksi, joten järkytys oli melkoinen, kun näin kentän kunnon; PK-esteiden hautausmaa oli laajentunut, eli esteiden ja hyppyjen raatojen määrä oli lisääntynyt 10 vuoden takaisesta. ”Nurmikko” oli hoitamaton, laonnutta heinää kentän takaosassa, etuosassa kulunutta heinikkoa, josta törrötti kuivuneita piharatamoita ja siankärsämöitä. Ja nimensä mukaisesti Talinhuippu on mäen laki eli laskeutuu keskikohdalta joka suuntaan. Voi että sitä onkin oppinut liian hyvään LPKYn kenttien äärellä.
Saatiin esiin ”maalaiskoira kaupungissa” -ilmiö: pikkasen oli mielenkiintoisempaa seurattavaa aidan ulko- kuin sisäpuolella. Pieni välilenkkeily auttoi asiaa ja Rori pystyi jo toisella yrittämällä keskittymään töihinkin. Toisen kävelykierroksen jälkeen se tarjosi portin edessä perusasentoa jo ihan vapaaehtoisesti. Odotukseni oli kuitenkin jo pudotettu ihan realistiselle tasolle, eli toivottavasti saadaan homma pysymään kasassa edes joten kuten.
Kokeessa oli kuusi koiraa ja olimme viimeisessä parissa juoksuisen nartun kanssa. Vuoroamme odotellessa en jännittänyt, mutta niin vain kentälle astuessa sydän alkoi jyskyttää ja joka kerta ennen liikkeelle lähtöä minun piti ensin vetää syvään henkeä. Enpä muista sellaistakaan ennen kokeneeni ja ensimmäisestä koirakokeesta on sentään jo 30 vuotta!
Mitään kaunista katseltavaa ei suorituksemme varmaan ollut, mutta mukana Rori pysyi ja teki enimmäkseen mitä pyydettiin. Paikallaolossa jouduin antamaan kaksi maahan-käskyä, mutta jätin Rorin selkäni taakse kohtuu luottavaisin mielin. Pieni epäilys alkoi kuitenkin kalvaa, kun suorittavan koiran siirtyessä kohti henkilöryhmää tuomari vilkuili enemmän Roria, kuin sitä suoritavaa koiraa… Ehdin jo miettiä, että Rori oli tullut epävarmaksi, kun seuraamiskaavion L-sakara oli tullut liian lähelle ja että se varmaankin on noussut ylös haistelemaan maata ja tuomari seuraa, mitä se seuraavaksi tekee… Parimme lähtiessä vapaana seuraamiseen ja tuomarin käännettyä katseensa heihin, vilkaisin vaivihkaa, ja siellä Rori kuitenkin makoili rauhallisesti katsellen kentältä poispäin.
Arvostelussa tuomari sitten kertoi, että mainitulla hetkellä aidan takaa oli alkanut kuulua ”valtavaa ryminää” (jota itse en jännitykseltäni kuullut), jonka vuoksi hän kiinnitti huomionsa Roriin, joka kuitenkin vain levollisesti katseli aidan toiselle puolelle. Ilmeisesti silloin oli frisbeegolfareiden lisäksi aidan toisella puolella ollut hevosia hirnumassa ja rymistelemässä. Muuta erityisen kehuttavaa ei Rorin suorituksessa ollut, mutta HYVÄKSYTTY joka tapauksessa.
Kaupunkiosuus oli Espoon puolella Vanhan Turuntien varressa Selloa vastapäätä. Rori veti hihnassa koko kierroksen ajan, mutta ei kiinnittänyt huomiota muihin järjestettyihin(kään) häiriöihin kuin henkilöryhmään, missä se olisi halunnut moikata kaikki enkä ollut saada sitä lainkaan istumaan. Mutta HYVÄKSYTTY, eli koko koe hyväksytysti suoritettu, koulutustunnut BH ja osallistumisoikeus PK-kokeisiin.
Jälkikoe ei ole kyllä näkyvissä ihan lähitulevaisuudessa. Kun palasimme kotiin ja hallitreeneihin, oli käsissä taas ihan eri koira. Tajusin, että olemme treenanneet ulkokentillä ja häiriöissä aivan liian vähän. Joten ehkäpä ensi kesänä täytyy auton nokka kääntää kohti Haukkista useamman kerran viikossa, jos koskaan toivon Rorin selviytyvän PK-tottiksesta.
Ei, että kesässä olisi paljon muisteltavaa. Helle- ja muukin kooma jatkui koko heinäkuun ja melkein hävettää tunnustaa, että kesän ensimmäisen jäljenkin ajoimme vasta elokuun puolella. Tottistreeni kerran viikossa oli kaikki, mitä ”tarvitsi” valeraskaan koiran kanssa tehdä.
Elokuussa metsässä olivat jo kavereina marjanpoimijat ja parin jäljen jälkeen havahduin siihen, että esiin oli tullut sama ongelma, mihin viime vuonna jäimme: harhajäljet. Muutoin meno oli vallan mainiota.
Päädyin sitten tekemään harhajälkiharjoitusta ystävän kanssa pellolle. Osittain väärinkäsitysten, osittain alkuperäisestä suunnitelmasta luopumisen takia treenistä tuli koiralle kohtuuton. Jo pelkkä pelto alustana aiheutti hämminkiä, kun koira olisi ollut lähdössä tien toiselle puolelle metsään jäljestämään. Ei se kuitenkaan rikki mennyt ja viimeinen suora ajoi jo asiansa: kaikki kaksi keppiä nousi ja kumpikaan harha ei vienyt mukanaan.
Korjausliikkeenä ajoimme sitten lyhyen metsäjäljen, josta ohessa olevat kuvat ovat peräisin.
Seuraavilla jäljillä tulikin sitten taas uusi ongelma, kun keppejä alkoi jäämään metsään. Useimmiten se ensimmäinen keppi. Nyt olen suunitellut tekeväni monta lyhyttä jälkeä, jossa on vain yksi keppi melko pian janan jälkeen. Jos keppi ei nouse, jälki päättyy tielle, jossa sitten voidaan ihmetellä että missähän ne kepit on. Ja nyt yritän pysyä suunnitelmassa.
Valeraskaus on todellakin ohi ja nyt on pakko pitää tiiviimpää treenitahtia tai olen vaarassa menettää hermoni iloisen ja innokkaan (ja äänekkään!) ”lintukoiran” kanssa. Rorihan on tosi rauhallinen koira – paitsi silloin kun ei ole…
Tänä kesänä ei pentuja tule. Kesän ja loppuvuoden sunnitelmat meni kerralla uusiksi. Hetki menee sirpaleita kerätessä, mutta sen jälkeen kutsuvat ainakin treenikentät – jos vaan tämä saatanallinen helle joskus helpottaa.
Melkoinen osa Saimaata jäi kierroksen sisään, kun lähdimme helatorstaina Rorin kanssa näyttelymatkalle. Ensin suunnistimme Kangasniemelle ihan vaan kannustamaan kavereita näyttelyssä siellä. Kangasniemeltä matka jatkui sitten varsinaiseen kohteeseemme, Joensuuhun.
Perjantaina alkoi Suomen Airedalenterrieriyhdistyksen erikoisnäyttely kymmeneltä Joensuun raviradalla. Osallistujia oli vain 20, mutta näinä päivinä sitäkin voitanee pitää suurena määränä. Tähän näyttelyyn osallistuimme ”kannatuksen vuoksi”.
JOENSUU, erikoisnly 27.5.2022, tuomarina Irina Poletaeva: ”Erinomainen tyyppi. Vahva, riittävän kompakti. Erittäin kaunis pää. Erinomainen ilme ja hampaisto. Kaunis kaula ja säkä. Hyvä ylälinja. Erinomainen häntä. Erinomainen rintakehän muoto ja volyymi. Erinomaiset etukulmaukset ja etuliikkeet. Hyvät takakulmaukset. Helppo liike. Karva rungossa saisi olla karkeampi.Oikea karvanlaatu jaloissa ja päässä.” VAL ERI1 SA PN4
Samassa paikassa alkoi terrierierkkari kello 12 ja airikset arvosteltiin kehässä viimeisenä. Rori ei ollut mukana, mutta hengailimme muiden mukana näyttelyä odotellen. Ilma oli hyvä, tunnelma leppoisa ja kavereita paikalla. 10 tuntia raviradalla kului yllättävän helposti.
Seuraavana päivänä pidettiin kansainvälinen näyttely Kontiolahdella, aivan Joensuun naapurissa. Sinne taas osallistuimme. Arvostelu oli taas kehän viimeisenä iltapäivällä. Sekä parkkipaikat että kehät olivat pöllyävillä hiekkakentillä eikä mennyt montaa hetkeä, kun hiekka jo narskui hampaissa ja sai myös köhimään. Sikäli paikalle osunut ravakka sadekuuro oli onneksi, varsinkin kun se ehti loppua juuri, kun airisten arvostelu alkoi.
Tämä tuomari laittoi koirat onneksemme hieman eri järjestykseen kuin edellisen päivän tuomarit. Rori tuli nartuista toiseksi jo kaiken voittaneen veteraanin jälkeen, joten toinen CACIB heti toisesta inttinäyttelystä oli tosiasia.
KONTIOLAHTI KV 28.5.2022, tuomarina Francesco Cochetti: ”Good mover, correct bite, lovely head & expression, correct ears, well constructed female, good neck & shoulder, correct topline & tailset, rear angulation & coat.” Eli:”Hyvä liikkuja, oikea purenta, ihastuttava pää ja ilme, oikeat korvat, hyvin rakentunut narttu, hyvä kaula ja lavat, oikea ylälinja ja hännänkiinnitys, takakulmaukset ja turkki.” VAL ERI1 SA PN2 CACIB
Majapaikkanamme oli hotelli Juliet, joka osoittautui aivan lositavaksi majoituskohteeksi tähän tarpeeseen. Ulkoilumahdollisuudet olivat hienot, mikä koiran kanssa matkustaessa on melkeinpä ykkösjuttu. Näyttelyiden takia hotellissa oli paljon koiria koko viikonlopun, mutta häiritsevää haukkumista ei kuulunut sen pahemmin yöllä kuin päivälläkään. Voin suositella, jos ei toiveena ole luksuspuitteet.
Sunnuntain kaikkien rotujen näyttelyä en käynyt edes katsomassa vaan suunnistimme kuutostielle ja kotia kohti. Nyt on kotimaan näytelmät Rorin osalta näytelty ellen sitten innostu taas lähtemään joskus johonkin erikoisnäyttelyyn. Nyt vaan harrastellaan kotikulmilla ja odotetaan juoksua.
Lauantaina testasimme 4 km patikkareitin läheisen lammen ylpäriYksi ulkoilureittivaihtoehto kulki harjun päällä
Viimeinen lumikasa pihalta taisi sulaa eilen samalla kun koivuihin puhkesi hiirenkorvat. Ainakin Rorilla on terveet silmät tätä kevään etenemistä katsella, siitä hain todistuksen perjantaina: ei mitään huomautettavaa.
Kuva on peräisin toisista tämän kevään tottistreeneistä. Ulos siirtyminen ja kaikki ihanat hajut ja ihmiset aiheuttavat hieman keskittymisvaikeuksia näin aluksi. Slogani ”kyllä se kotona osaa” on vaihtunut muotoon ”kyllä se hallissa osaa”…
Olin ilmoittanut Rorin SATYn luonnetestiin Helsingin Oulunkylässä. Toimin itse aikoinani toistakymmentä vuotta SATYn luonnetesteissä ratamestarina ja ne on järjestetty useimmiten Oulunkylässä Dobermannien majalla. Paikka, tuomarit ja itse testi olivat siis hyvinkin tutut minulle.
Rori on viettänyt pari kertaa aikaa kadun varteen parkkeeratussa autossa testin aikana. Siksi en pitänyt mahdottomana ajatuksena mennä katsomaan muutkin viisi airista, vaikka Rori olikin testattavista airiksista viimeinen. Toki se pääsi ruokatauon aikana lenkille, mutta oli se kutenkin pitkä odotus kuunnella toistuvia hälytyshaukkuja muiden hyökkäysosioista.
Vaikka Rori ei ollutkaan enää aivan rennoimmassa mielentilassa, kun vuoromme viimein koitti, testi sujui ilman suurempia yllätyksiä. Ainoastaan kelkalla yllätyin siitä, että Rori paineistui enemmän kuin olisin odottanut. Pimeässä huoneessa Rori vietti suurimman osan ajasta hengaillen häntää heiluttaen tuomareiden kanssa, joten sen toimintakyky arviotiin kohtuullisen pieneksi. Puolustuksen Rori olisi jättänyt minun huolekseni sen jälkeen, kun ei napakka haukku auttanut, seinässä se ei päästänyt ääntäkään. Ystävällisyys ihmisiä kohtaan säilyi horjumatta läpi koko testin ja ampumisesta selvittiin lausunnolla ”laukausvarma”. Loppupisteiksi kertyi +155. Ihan koiran näköinen tulos, kuten eräs ystäväni asian ilmaisi.
Ai niin – tällä kertaa osasin toimia tuomareiden ohjeiden mukaan, sattuneesta syystä.
Leikitys. Kuva: Pipsa LuodelahtiMuotovalionarvon edellytykset täyttyivät samalla. Kuva Tarja Kallio
Glegdale 