Mikä ihmeen airis?

”Airis”, airedalenterrieri, on terrieriryhmän suurin ja kaunein – ainakin jos airisharrastajilta kysytään. Airiksen ulkomuotoon on helppo tutustua rotumääritelmästä ja kuvista, mutta mitä löytyy ulkokuoren takaa?

Suloinen pentu

Airispennut eivät tappele keskenään yhtä paljon kuin pienemmät terrierit, mutta terävät hampaat niilläkin on ja tutkiva mieli. Pennut purevat ja ovat riehakkaita ja mitä isommaksi pentu kasvaa, sitä enemmän sen elämänilon ilmentymät saavat tuhoa aikaan – mustelmia, naarmuja, kumoon kaadettuja esineitä ja ihmisiä, ”maisteltuja” tavaroita, ylöskaivettuja kukkapenkkejä. Tietenkään kyse ei ole mistään vastustamattomasta luonnonvoimasta, vaan koiran käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa niin pentuna kuin aikuisenakin. Mutta on hyvä pitää mielessä, että airiksen pennut – niin kuin kaikki pennut – purevat, pissaavat ja kakkaavat. Paljon.

Airis voi olla hyvinkin huomaamaton kotona, mutta liikkeelle lähtiessään ja varsinkin innostuessaan sille tyypillistä ovat äkkinäiset ja kiihkeät liikkeet. Varsinkin nuoren koiran kanssa on syytä varautua siihen, että se hetkellä millä hyvänsä saattaa ponnahtaa suuntaan mihin tahansa. Omistajan on syytä harjaantua näkemään ja kuulemaan kaiken ympärillään, näin hän saattaa pystyä ennakoimaan koiran toimintaa ja varautumaan siihen. Airisten leikki on rajua ja vauhdikasta. Takaa-ajoa, kokovartalotaklauksia, parranvetoa. Aikuistumisen myötä airiskin saattaa rauhoittua. Aikuistumisikä tosin vaihtelee 2:sta 8:aan vuoteen.

Se on NIIN viisas..

Airedalenterrieri on dominoiva koira, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa, koska (ihmistä kohtaan) avoimen dominoivia koiria on harvassa. Urokset ovat kyllä usein rehvakkaita muille uroksille ja nartut toisille nartuille, mutta omistajiaan ne pompottavat hienovaraisemmin. Jotkut omistajat tuntuvat jopa nauttivan airiksestaan pikku aurinkokuninkaana, valistuneena itsevaltiaana, joka ei ole kuitenkaan kärkäs ojentamaan tottelemattomia alaisiaan. Katsoopa vaan satunnaista niskottelua läpi varpaitten… Useasti saa kuulla, miten ”älykäs” meidän airis on, kun se osaa vaatia sitä tai tätä ja tehdä muutenkin asiat mielensä mukaan ja jos huvittaa. Täytyy kyllä myöntää, että airis pompottaa ihmisiä charmantisti, se verhoutuu klovnin viittaan ja toimii kuin paraskin naistennaurattaja: tädit tietävät tulleensa huijatuksi, mutta sellaisen hurmurin huijaamaksi on oikeastaan ilo tulla.

Jos haluaa ”älykkään” airiksen, joka tekee mitä haluaa ja milloin haluaa, niin se onnistuu helposti. Airis kun on ikuinen optimisti, eikä tarvita paljonkaan lipsumista periaatteista tai periksi antamista tyyliin ”no tämän kerran”, kun se oppii, että aina kannattaa kokeilla, jospa vaikka tällä kertaa ei tarvitsisikaan toimia niin kuin omistaja pyytää. Airis kun kuitenkin on melko nopea oppimaan… Koira, joka on pentuna oppinut siihen, että aina kannattaa yrittää, josko asiat saisi hoitaa oman mielensä mukaan, ei aikuisena enää hevin luovu tästä optimismistaan, vaikka saisikin määrätietoisempaa kohtelua osakseen.

Airiksesta saa myös kuuliaisen ja täsmällisesti toimivan koiran, eikä se vähennä yhtään sen luontaista viehätysvoimaa, päinvastoin. Joiltakin synnynnäisiltä koiraihmisiltä se tuntuu käyvän jopa itsestään, mutta meidän muiden tulee keskittyä siihen, että johdonmukaisuus säilyy joka hetki. Jos kerrankin suustasi lipsahtaa kuolematon lause ”Täytyyhän sen saada (mennä/tulla/ruokaa/leikkiä), kun…(se osaa niin kauniisti pyytää)”, olet menetetty.

Siitä ei lähde karvaa

Airis on trimmattava rotu, joten siitä ei käytännöllisesti katsoen lähde karvaa. Se ei kuitenkaan ole hypersiistin ihmisen rotu. Tassussa kulkee melkoiset määrät hiekkaa, kuraa ja roskia, parran mukana kulkeutuu uskomattomat määrät vettä ja ruokaa, rasvainen turkki likaa seinät, eteisen seiniltä löytyy likaroiskeita kattoon saakka. Asiaa voi auttaa huuhtomalla ja pyyhkimällä tassut joka ulkoilun jälkeen ja parran joka syönnin/juonnin jälkeen ja pesemällä koiran kokonaan aina silloin tällöin. Jostain syystä tuntuu kuitenkin olevan helpompi hyväksyä se tosiasia, että koti ei ole enää niin siisti, kuin ennen airiksia…

Trimmaus on työlästä, näyttelytrimmaus erittäin työlästä. Kotikoira on trimmattava vähintään 2 – 3 kertaa vuodessa ja jos ei halua tehdä työtä itse, siitä pitää maksaa jollekin muulle. Trimmausten välillä airis on karvansa puolesta mitä helppohoitoisin rotu. Trimmaajat tosin toivovat, että sen kotikoirankin turkille näytettäisiin kampaa edes joskus. 6 kk aikaisemmin trimmattu airis näyttää pörröiseltä nallekarhulta – mutta aivan liian usein siivottomalta sellaiselta. Turkinhoidon perusasiat tulee jokaisen airiksenomistajan opetella.

Muutakin kuin näyttelyitä

Airiksesta on monenlaiseen harrastukseen kunhan ohjaaja muistaa vain pitää aloitteen omissa käsissään ja osaa etsiä koiran ”moottorin”, siihen yhteensopivan riittävän palkan ja muistaa käyttää niitä. Suomalaiset airedalenterrierit ovat kilpailleet tottelevaisuudessa, rallytokossa, agilityssä, palveluskoirakokeissa jäljellä, haussa, yleiskokeessa (nykyisin etsintäkoe), viestillä, suojelussa, erikoisjäljellä (FH) ja vetokokeissa, metsästyskoirien jäljestämiskokeessa, vesipelastuksessa, noseworkissä ja joidenkin kanssa on jopa metsästetty.

Tulosten tekeminen ei aina ole helppoa, mutta sekä koirilla että ohjaajilla on yleensä hauskaa matkalla niihin tuloksiin. Jos airis ei ole innokkaana lähdössä mukaan mihin tahansa työhön se on joko sairas tai epätyypillinen rotunsa edustaja TAI sitten ohjaajalla on syytä asettua peilin eteen ja tutkailla näkemäänsä tarkasti. Vaikeinta airiksen kouluttamisessa on pystyä olemaan hellittämättömän johdonmukainen, kannustava ja aina nokkelmapi kuin koiransa. Auttaa myös, jos valitsee lajin koiran eikä omistajan mukaan.

Kotikoira

Airis on perhekoira jo siinäkin mielessä, että se haluaa olla laumansa kanssa, pihakoiraksi se ei sovi. Energisyytensä ja sekä fyysisen että psyykkisen toiminnantarpeensa vuoksi airis ei kuitenkaan sovellu vain sohvankoristeeksi tai lasten leluksi. Somaltahan tuo sohvallakin näyttää retkottaessaan selällään vatsa taivasta kohti ja lastenkin kanssa se useimmiten pärjää erinomaisesti, mutta airiksen elämäntehtäväksi se ei riitä.

Mikäli Sinä et anna airiksellesi tarpeeksi työtä, se järjestää sitä itse: vahtii pihaa, kaivaa kuoppia, ”sisustaa” taloa, metsästää, karkailee, haukkuu… Airis ei yleensä ole mikään räksyttäjä tai tyhjänhaukkuja, mutta jos ei mitään muutakaan tekemistä ole, niin meluaminenkin voi olla oivaa ajankulua. Koira tarvitsee liikuntaa ja henkisiä virikkeitä – työtä. Työn ei tarvitse olla mitään virallisen kenneltoiminnan piiriin kuuluvaa, kunhan se on koiralle mielekästä: lehden tai puiden kantoa, kuurupiiloa, ihmisten tai esineiden etsimistä, (ohjattujen!) temppujen tekemistä, lasten tai muiden kotieläinten vahtimista. Monelle on tosin helpompaa kouluttaa koiralle ohjattuna ennalta määrättyjä temppuja kuin keksiä koiralle riittävästi tekemistä omasta päästä.

Kyllä airiskin aikanaan ”rauhoittuu”, jos ei sille koskaan tarjota mitään tekemistä. Vuosien ja vuosien tekemättömyyden jälkeen se voi olla jo ”ihan kiltti”: flegmaattinen ja aloitekyvytön. (Ellei se sitten ole oppinut purkamaan turhautumistaan johonkin sijaistoimintaan.) Olisiko posliinikoiran hankita ollut kuitenkin alunperin järkevämpi vaihtoehto? Niistä on vähemmän kulujakin.

Terve? rotu

Vielä vuosikymmen sitten airistakin mainostettiin terveenä rotuna. Sen jälkeen tieto on lisääntynyt ja valitettavasti tieto lisää tuskaa. Yhdistyksen virallisella sairauslistalla tunnustetaan lonkkavika, pikkuaivoataksia, munuaisvika, entropium ja PRA/retinopatia perinnöllisinä sairauksina. Maininnan saavat myös kyynärnivelen kasvuhäiriö ja ihottumat. Harmaakaihia on myös tavattu, mutta sen perinnöllisyydestä tai periytymistavasta ei ole tietoa. Selkäongelmat ovat päättäneet monen koiran urheilu-uran. Yli kymmenvuotiaiden ylivoimaisesti yleisin kuolinsyy on syöpä muodossa tai toisessa.

Maailmalla on airiksilla tavattu myös mm. von Willebrandin tautia (verenvuototauti). Harvinaisia, joskaan ei täysin tuntemattomia sairauksia ovat myös kilpirauhasen yli/ alituotanto, Cushingin tauti, Addisonini tauti, diabetes, autoimmuunisairaudet, sydänviat… Jokaisen koiran hankintaan – rodusta tai roduttomuudesta riippumatta – liittyy riski, että koira saattaa sairastua minkä ikäisenä tahansa. Airedalenterrieri ei tee poikkeusta, se on koira koirien joukossa tässäkin mielessä

Vieläkö kiinnostaa?

Jos kaiken edellä kerrotun jälkeen koiran – airiksen – hankinta epäilyttää, niin jatka epäilemistä. Jos airis kuitenkin kiinnostaa, niin tutustu ihka eläviin oikeisiin koiriin ja omistajiin, kysele ja ihmettele, tee vertailevaa tutkimusta muihin rotuihin.

JOS airiksen näkeminen kuitenkin saa Sinussa aikaan kummallisen muljahduksen sydänalassa ja hymyn kasvoillesi, tervetuloa matkalle airiksenomistajan ihmeelliseen maailmaan. Ottaessasi airiksen saat itsellesi noin 20 – 30 kiloa räiskähtelevää elämäniloa, haastavan mutta antoisan elämänkumppanin, sellaisen koiran, jonka itse ansaitset – airiksesta on lähes mihin tahansa: omistajan käsissä on muokata airis mieleisekseen. Tärkeintä on muistaa, että kyseessä on Koira jolla on koiran vaistot ja koiran kieli. Johdonmukaisuutta ja jämäkkyyttä, reiluutta, rajoja ja rakkautta ja siinä se on: Elämäsi Koira.

P.S. Ensimmäistä koiraa hankkiville muistutukseksi: koira sitoo aikaa, vaivaa ja varoja. Koira maksaa, sen tarvikkeet maksavat, sen tuhoamat tavarat maksavat, sen ruoka maksaa, sen rokotukset ja madotukset maksavat, perusterveydenhoito maksaa ja sairaudenhoito se vasta maksaakin. (Sitä ei viitsi edes mainita, miten paljon rahaa saa kulumaan, jos innostut harrastamaan jotain koirasi kanssa…) Koiralle pitää olla aikaa joka päivä, sen ulkoilutuksesta, ruokinnasta ja seuranpidosta pitää huolehtia joka päivä (satoi tai paistoi). Jos haluat lähteä työpäivän päätteeksi jonnekin ilman koiraa tai matkustaa ilman koiraa, sille on hankittava hoitaja. Jos perheestä tai ystäväpiiristä ei hoitajaa löydy, senkin hankkiminen maksaa. Vaivaa aiheutuu pennun sisäsiisteyskasvatuksesta ja muusta perusopetuksesta. Aikuistakin koiraa joutuu kouluttamaan (viihdyttämään) ja silloin tällöin voi joutua siivoamaan koiran jäljiltä ripulikakkaa tai oksennusta ( ja se on AINA matolla…). Koira saattaa aiheuttaa vaivaa myös karkailemalla, rähjäämällä, hyppimällä ihmisiä vasten – ja huonojen tapojen poiskouluttaminen se vasta vaivaa aiheuttaakin.