Ja erityisen lyhyeksi osoittautui Rorin viimeinen tiineysviikko. Epäilin jo jotain oikeaa vatsatautia, kun Rori alkoi tyhjentämään itseään lauantaina, kun tiineysvuorokausista oli menossa 57. Sunnuntai-aamuna hengittely oli sen verran raskasta, että uskoin toden kuitenkin olevan kyseessä ja kutsuin apukädet paikalle.
Apukädet – ja loputkin Marjasta – saapui paikalle puolen päivän maissa ja aika kuluikin mukavasti seurustellen ja rupatellen ja Rorin ajoittaisia läähättelyjä seuraten. Aina välillä se kävi pentulaatikossa, mutta tuli sitten taas olohuoneen puolelle seurustelemaan. Iltakahdeksan maissa se taas häipyi pentulaatikkoon ja kun jonkin hetken kuluttua lähdin vilkaisemaan sitä, löysin Rorin tuijottamasta hieman tyrmistyneen oloisesti laatikossa potköttävää pentua, vielä kalvoissa. Annoin ”PENTU!”-hälytykset ja selitin Rorille, että pentu pitää auttaa ulos kalvoista, kun samalla näytin mallia.
Seuraava tunti olikin säpinää, kun neljä pentua syntyi tunnin aikana. Viides pentu syntyi tunnin päästä siitä ja siihen mennessä Rorikin alkoi päästä hommasta jyvälle. Kolmeen mennessä oli syntynyt yhteensä kahdeksan pentua. Mutta sen jälkeen alkoikin odotus.
Selkeästi supistuksia tuli muutaman ryppäissä silloin tällöin, mutta kunnollisiin ponnisteluihin asti synnytys ei kuitenkaan edennyt. Pariin kertaa kävin Roria ulkoiluttamassa, mutta silläkään ei tuntunut olevan vaikutusta. Vähän ennen kahdeksaa ”vitsailin” että hätäkös tässä, kun on maanantai ja eläinklinikatkin jo auenneet. Vitsailu muuttui todeksi, kun vihreät vedet kertoivat yhden istukan irronneen. Mitään muuta ei synnytyksen suhteen enää tapahtunut, joten yhdeksän jälkeen aloin soittelemaan parille klinikalle, joille jätin soittopyynnön ja valmistuimme lähtemään kohti Lappeenrantaa.
Odottamatta vastaussoittoja lähdimme liikkeelle. Matkalla saimme ensin yhteyden Villimykseen, josta toivotettiin tervetulleeksi – olimme siinä vaiheessa jo Kauppatorin kulmalla. Klinikalla ensimmäiseksi tuotiin lämpötyyny pentuvadin alle, sitten tehtiin yleistutkimus Rorille, minkä jälkeen oli vuorossa ultra. Ultrassa ei löytynyt enää kuin yhdet sydänäänet (mikä oli odotettavissa) ja lääkäri suositteli keisarinleikkausta, koska hänen mielestään viimeisenkin pennun sydänäänet oli hidastuneet.
Vaihtoehtona oli tietysti yrittää normaalia synnytystä, mutta koska oli mahdollisuus, että elävän pennun tila ehtisi huonontua ja voisimme silti joutua leikkaukseen, niin annoin luvan leikata. Kirurgi ja leikkaussali olivat onneksi juuri vapautuneet. Rori syötti pentunsa vielä kertaalleen ennen kuin se vietiin valmisteltavaksi leikkaukseen.
Kello oli tässä vaiheessa – mitä lie – ehkä kymmenen. Minun ja Marjan tehtäväksi jäi odottaminen. Aamukahvit sentään saimme automaatista. Yön yli valvoneet aivot alkoivat siirtyä päivämoodiin ja huumori saattoi olla huonoa, mutta mieliala pysyi silti kohtuullisen korkealla. Kun on ehtinyt kuukausia ennen synnytystä nähdä painajaisia siitä, että joutuu myrskyisenä viikonloppuyönä ajamaan henkihieverissä olevan nartun kanssa puolitoista tuntia lähimmälle päivystävälle klinikalle – jos se päivystää – niin tämä vaihtoehto tuntui suorastaan helpottavalta; Aurinkoinen maanantai-aamupäivä ja emo kävelee häntä heiluen sisään lähimmälle eläinklinikalle.
Ehkä? yhdentoista maissa meille tuotiin ponnekkaasti kiemurteleva urospentu muun pentukasan jatkoksi. Kovasti se jaksoi möngertää ja ilmoittaa harmistumistaan siitä, ettei ruokaa löydy. Kun Rori sitten tuotiin heräilemään pääsi uusi poika tissiin kiinni. Rori luuli heräillessään olevansa laulava lintukoira, mutta happea haukkaillessa pää alkoi kuitenkin vähän kerrassaan selvitä. Kotiin pääsimme lähtemään (kassan kautta!) puoli kahden maissa. Rori oli silloin tarpeeksi tolkuissaan.
Muutaman tunnin Rori oli vielä niin uuvuksissa, ettei jaksanut pentuja puhdistaa, antoipa vaan imeä. Pennut kyllä tyhjensivät suoltaan ja pissasivat sujuvasti möyriessään toistensa päällä ja alla, joten niiltä joutui puhdistamaan vähän muutakin kuin pyllyä. Illan edetessä Rori ryhtyi hoitamaan tehtäviään kokonaisvaltaisesti. Ja teki sen lopulta niin hyvin, että uskalsin jopa nukkua.
Nyt pennut ovat jo 4 päivää ja viettävät päivänsä ja yönsä niin kuin pentujen pitääkin: nukkuvat ja syövät. Syöminen tapahtuu jatkuvana tarjoiluna, kunnes kaikki simahtavat. Toimivia nisiä on vain 8 ja niistäkin välillä puolet tavoittamattomissa, kun Rori pyrkii makaamaan selällään. Päättelin, että sillä on kuuma ja paljaaksi ajellun mahan pitäminen taivasta kohti helpottaa. Niinpä eilen tein pikatrimmiä Rorin pitäessä taukoa pentulaatikosta. Mitään siistiä jälkeä en ehtinyt saada aikaiseksi, mutta sen verran paljasta kylkeä kuitenkin, että selällään makaaminen selvästi väheni. Jatketaan trimmiä taas joku päivä.
Glegdale 